30.11.2017

Early Bird -liput myynnissä tuoreiden artistijulkaisujen myötä!

Tikkurila Festivaali on julkaissut ensimmäiset vuoden 2018 5-vuotisjuhlafestareilla esiintyvät artistit! Heinäkuun 20.−21. viikonloppuna stagella tullaan näkemään JVG, Kaija Koo, Apulanta, Evelina, Elastinen, Juha Tapio, Jenni Vartiainen sekä Olavi Uusivirta. Tapahtuman Early Bird -lipunmyynti alkoi tänään. 

Hiekkaharjun Urheilupuistossa jo aiempien vuosien tapaan nähdään kulttimaineen saavuttaneet Apulanta ja JVG. Suomen mittakaavassa ainutlaatuisena festivaaliperinteenä Apulanta nousee jo viidettä kertaa Tikkurila Festivaalin lavalle viikonlopun päättävänä esiintyjänä!

Todella upeita ja kovasti toivottuja uusia nimiä nyt julkaistavista artisteista ovat Evelina, Jenni Vartiainen ja Juha Tapio. Nousukiidossa oleva Evelina tunnetaan muun muassa hittibiiseistään Vuoristorataa, Sireenit, Sushi ja Ei filtterii. Artistin 24K-albumi teki suomalaisen äänilevyn historiaa myymällä ensijulkaisuna ensimmäistä kertaa platinaa jo ennen sen ilmestymistä. Jenni Vartiainen on puolestaan urallaan voittanut jo yhdeksän Emma-palkintoa ja kuuluu kaupallisesti menestyneimpien kotimaisten artistien joukkoon.

Viime kesänä Profeetat-kaksikossa Tikkurila Festivaalilla esiintynyt energiapakkaus Elastinen nähdään myös ensi vuonna Tiksin stagella. Uunituoreen livelevyn Olavi Elää julkaissut Olavi Uusivirta keikkailee parhaillaan uransa ensimmäisellä konserttisalikiertueella. Kaija Koo puolestaan on mielettömällä äänellään ansioitunut yhtenä maamme menestyksekkäimmistä artisteista. Hänen albumeitaan on myyty jo yli puoli miljoonaa kappaletta ja hänet on palkittu kolmesti vuoden naisartistina.

EARLY BIRD -LIPUT

Artistijulkaisujen myötä tarjolla on Early Bird -lippuja ensi kesän 5-vuotisjuhlafestareillemme. Liput ovat myynnissä aikavälillä 30.11.–31.12.2017.

Early Bird -liput ovat kahden päivän lippuja. Tarjoamme ne seuraavin ennakkohinnoin:

2 PÄIVÄN LIPPU 99 €
2 PÄIVÄN SILVER VIP 159 €
2 PÄIVÄN GOLDEN VIP 235 €
2 PÄIVÄN BUSINESS VIP 400 €

Lippujen hinnat sisältävät palvelumaksun.

KLIKKAA HETI LIPPUKAUPOILLE TIKETTI.FI | LIPPU.FI | TICKETMASTER

HUOM! Business VIP -liput ovat saatavilla ainoastaan yrityksille. Niihin liittyvät tiedustelut ja tilaukset ainoastaan sähköpostilla osoitteeseen myynti@tikkurilafestivaali.fi.

Jaa somessa

20.06.2017

Kesähinnat alkoivat – varmista paikkasi Tiksissä!

KORKEA AIKA OSTAA LIPPUSI KESÄN KUUMIMPAAN KOTIMAISEN MUSIIKIN TAPAHTUMAAN!

Keväthinnat ovat nyt siirtyneet syrjään kesähintojen astuessa voimaan. Festariliput kannattaa hankkia pikimmiten, sillä portilta ostettuna lippujen hinnat nousevat 10–20 € lipputyypistä riippuen! Kesähintaisia lippuja on saatavilla aina 20.7.2017 saakka.

Hiekkaharjun kentällä 21.–22.7. sinua odottaa kaikki kovimmat kotimaiset rennossa ja värikkäässä tunnelmassa. Lavalla nähdään muun muassa Antti Tuisku, Haloo Helsinki, JVG, Kaija Koo ja Profeetat.

Klikkaa itsesi lippukaupoille LIPPU.FI | TIKETTI.FI

Jaa somessa

16.03.2017

Festarilippujen keväthinnat ovat nyt voimassa!

Osta lippusi Tikkurila Festivaaleille nyt!

Ole nopea ja hyödynnä tilaisuutesi heti, sillä mahdollisia erikoistarjouksia lukuun ottamatta lippujen hinnat nousevat 4.6.2017 alkaen.

Hiekkaharjun kentällä 21.–22.7. sinua odottaa kaikki kovimmat kotimaiset rennossa ja värikkäässä tunnelmassa. Lavalla nähdään muun muassa Antti Tuisku, JVG ja Profeetat!

Suuntaa lippukaupoille LIPPU.FI | TIKETTI.FI

Jaa somessa